Breitenfeldin päivä

Suomalaisen ratsuväen perinnepäivää vietetään syyskuun 7. päivänä Breitenfeldin taistelun muistoksi.

Breitenfeldin taistelu 1631

Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut vuonna 1618, ja vuoteen 1630 mennessä katoliset olivat voittaneet luterilaisia siihen saakka tukeneen Tanskan pakottaen sen solmimaan rauhan toukokuussa 1629. Kustaa II Aadolf oli noussut maihin Pommerissa kesällä 1630 tavoitteenaan lyödä katoliset. Edetessään etelään Kustaa II Adolf kohtasi ensi kertaa Tillyn johtaman katolisten pääarmeijan syyskuun seitsemäntenä päivänä 1631.

Molemmat sotajoukot iskivät yhteen suurella tasangolla lähellä Breitenfeldin kylää, Leipzigin kaupungin pohjoispuolella.

Kummassakin sotajoukossa oli arviolta 33 000 miestä. Katolilaisten joukossa oli väkeä 20 eri kansasta, karaistuja, saaliinhimoisia sotilaita, ylpeitä voitoistaan ja varmoja siitä, että ajaisivat nuo uskaliaat pohjolan miehet takaisin heidän lumimaahansa. Ruotsin kuninkaan sotajoukossa oli ruotsalaisia, suomalaisia, skotlantilaisia, 11 000 saksilaista ja muita saksalaisia joukkoja.
Silloin oli tapana asettaa sotajoukko kahdeksi siiveksi eli sivustaksi molemmin puolin keskirintamaa, ja oikeanpuolinen sivusta ratkaisi tavallisesti taistelun. Sen vuoksi asetettiin aina urhoollisimmat siihen, ja nyt seisoi äärimmäisinä oikealla sivustalla 700 suomalaista ratsumiestä Torsten Stålhandsken johdossa.


Joukkojen alkuryhmitys ja tilanne vastahyökkäysvaiheessa.
(Kartta teoksesta Suomen sotaväki, WSOY 1938)

Näiden väliin oli kuningas asettanut tarkk’ampujia jalkaväestä. Suomalaiset ratsastivat pienillä, mitättömän näköisillä hevosilla, joita saksalaiset halveksien nimittivät kuormahevosiksi; mutta nämä hevoset olivat hyvin kestäviä eivätkä väsyneet niin pian kuin saksalaisten ratsut. Ruotsin jalkaväessä taisteli 380 karjalaistakin.

Kun sotajoukko oli järjestetty, ratsasti kuningas rintaman eteen, otti hatun päästänsä, laski miekkansa kärjen maahan ja rukoili korkealla äänellä: ”Kaikkivaltias Jumala, jonka kädessä on voitto ja tappio, käännä laupiaat kasvosi meidän, sinun palvelijaisi, puoleen! Kaukaisista maista ja rauhallisista asunnoista olemme tulleet tänne sotimaan vapauden, totuuden, sinun evankeliumisi puolesta. Suo meille voitto pyhän nimesi tähden! Amen”.

Puolenpäivän aikaan tykit alkoivat paukkua. Laaja kenttä peittyi savuun. Katolilaisten joukossa oli silloin urhoollinen sankari, nimeltä Pappenheim. Hän asettui 3 000 ratsastajan johtajaksi, jotka kaikki olivat kiireestä kantapäähän rautaan puetut ja ratsastivat suurilla, väkevillä hevosilla. Tällä ylivoimalia hän hyökkäsi kuin rajumyrsky suomalaisten kimppuun. Nämä ottivat hänet vastaan piikeillä ja tarkk’ampujain murhaavalla tulella. Rautapukuiset miehet säpsähtivät ja kääntyivät takaisin. Pappenheim kokosi ne jälleen ja teki uuden hyökkäyksen sivulta päin.

Kohta kuningas käski rivien kääntyä oikealle, niin että ne taas seisoivat rinta vihollista vastaan. Seitsemän kertaa Pappenheim hyökkäsi, seitsemän kertaa hänet torjuttiin takaisin.

Tällä välin Tilly oli ensin rynnännyt Ruotsin armeijan keskustaa ja sitten saksilaisia vastaan. Saksilaiset olivat asetetut erilleen, he eivät voineet kestää rajua hyökkäystä, heidän rivinsä murtuivat, he pakenivat ruhtinaansa kanssa ja Tilly lähetti voitonsanoman keisarille. Nyt hän komensi voittoihin tottuneen jalkaväkensä hyökkäämään ruotsalaisten vasemman siiven kimppuun. Sivustaa johti taitava suomalainen sotapäällikkö Kustaa Horn. Hän ja hänen väkensä puolustautuivat sankarillisesti, kunnes kuningas lähetti apua. Ja näin taisteli Euroopan kaksi parhainta ja harjaantuneinta sotajoukkoa kauan ja mitä raivokkaimmin toisiansa vastaan kummankaan väistymättä.

Silloin kuningas huomasi, että Tillyn tykit olivat kukkulalle jätetyt riittävää suojelusta vaille. Hän käski osaston oikeata siipeä ryntäämään kukkulalle, ja taas olivat suomalaiset ratsumiehet etunenässä. Tillyn tykit vallattiin ja käännettiin hänen omaa väkeänsä vastaan. Äkkiarvaamatta ja hirmuisesti kuulat tuhosivat katolilaisten tiheitä rivejä. Nämä eivät voineet kauan kestää, ne kaatuivat tai hajaantuivat hurjaan pakoon.
Voitollinen, mutta uupunut Ruotsin armeija järjestettiin illan pimeässä taas taisteluasentoon; vielä ei oltu voitosta varmat. Vasta kun aamuaurinko valaisi veristä sotakenttää, nähtiin, että tähän asti voittamaton Tillyn armeija, joka niin monta vuotta oli ollut Saksan kauhuna, oli voitettu ja melkein hävitetty. Yhdeksäntuhatta haavoitettua ja kuollutta peitti sotakenttää. Niiden joukossa oli 2 000 saksilaista sekä 700 suomalaista, ruotsalaista ja skotlantilaista, loput katolilaisia. Kuningas ratsasti ruudinsavusta mustuneiden rivien eteen ja kiitti kaikkia.

Breitenfeldin nimeä eivät tulevat sukupolvet koskaan unohda. Suomalaiset ratsujoukot olivat suorittaneet ensiesiintymisensä suurella sotanäyttämöllä.