Kunnioitamme sotaveteraanien uhrauksia ja perinteitä osallistumalla seppeleenlaskutilaisuuksiin lippuvartioin ja ratsukoin. Sotiemme veteraanit ansaitsevat kunnioituksemme. Heidän uhrauksensa ansiosta saamme elää vapaassa maassa. Tämä on tärkeä ja näkyvä osa toimintaamme.

Puheenjohtaja

Pentti Lihavainen

puh. 0500 375 613

pentti.lihavainen(at)gmail.com

Varapuheenjohtaja

Petri Makkonen

puh. 050 303 8162

petri.makkonen@karjalainen.fi

Sihteeri

Raimo Virkkunen

puh. 0400 374 095

raimo.virkkunen(at)pp2.inet.fi

Rahastonhoitaja

Tilitoimisto Satukirsi Oy

puh. 040 573 3898

satukirsi(at)satukirsi.fi

Hallituksen jäsen

Olli Lavikainen

puh. 040 760 4902

Hallituksen jäsen

Erkki Leppänen

puh. 050 548 1873

hevosmies.erkki(at)gmail.com

Hallituksen jäsen

Keijo Luukkainen

puh. 040 737 1368

Hallituksen jäsen

Tapio Käyhkö

puh. 0500 681 032

kayhko.tapio(at)gmail.com

Hallituksen jäsen

Marko Virkkunen

puh. 050 592 3542

virkkunenm(at)gmail.com

Hallituksen jäsen

Saija Taulio

saija.taulio@konejonnit.fi

Joensuun hallituksen kokoontumispaikka vaihtelee.

Lahteen perustettiin vuonna 1986 uusi joukko-osasto kokoamaan siellä jo olleet yksiköt; Hämeen Rykmenttiin kuuluivat Hämeen Ratsujääkäripataljoona, Esikuntakoulu, Huoltokoulutuskeskus, Sotilasmusiikkikoulu ja Hämeen Sotilassairaala. Hämeen Ratsujääkäripataljoonalla oli tunnuksenaan hirven kallosarvineen ja sanansaattajanauhoineen.

Virkapukuohjesäännössä M/22 sanotaan, että Hämeen Ratsurykmentin henkilöstön olkaimissa kannettava erikoismerkki on rykmentin lipussa kuvattu hirvenpää. Tunnus on ratsastajien ja metsästäjien suojeluspyhimyksen Pyhän Hubertuksen tunnuskuva, joka tuotiin Saksasta jääkärien mukana. Tunnus viittaa 700-luvulta peräisin olevaan legendaan pyhästä hirvestä. Vuonna 1919 Carolus Lindberg muutti keskieurooppalaisen hirven kallon pohjoismaiseksi, jolloin hän Hilkka Vainion kanssa suunnitteli joukko-osastolle lipun.

Hirvenpää-symboli
Hirvenpää-symboli liittynee kiistattomasti metsästäjien (ja ratsastajien) suojeluspyhimykseen Pyhään Hubertukseen. P Hubertus, ranskalainen piispa – nk. ”Ardennien apostoli”, eli vuosina 656-727 ja josta tehtiin pyhimys. Vanhan legendan mukaan Hubertus oli lähtenyt – intohimoinen metsästäjä kun oli – vastoin Korkeimman tahtoa metsälle pitkäperjantaina. Tällöin hän kohtasi jättiläiskokoisen hirven, jonka sarvien välissä hohti tulta loimuava risti. Näin taru, joka lienee 600-luvulta.

Hirvenpäästä muodostui vähitellen Pyhän Hubertuksen symboli ja josta myöhemmin tuli metsästäjien tunnus Keski-Euroopassa. Jääkärijoukkojen edeltäjät olivat alun perin metsästäjistä koottuja erillisiä osastoja, jotka olivat tottuneet liikkumaan metsämaastossa – 1600-luvulla näitä osastoja käytettiin nähtävästi etupäässä tiedustelutehtäviin ja 1700-luvulla jo organisoituna kevyenä jalkaväkenä. 1800-luvulla oli sekä Ranskan, Saksan että Venäjän armeijoissa rakuuna-, ulaani- ja husaarirykmenttien lisäksi myös ratsujääkärirykmenttejä, joiden yhteisenä tunnuksena lienee ollut vihreä väri.

Missä määrin hirvenpääsymbolia on käytetty jääkärijoukko-osastojen tunnuksena ei ole tiedossa, mutta kuuluisan graafisen taiteen mestarin Albrecht Dürer’n piirustuksessa ”Lipunkantaja” pitelee keskiaikaiseen asuun pukeutunut soturi viirimäistä lippua, jota koristaa Pyhän Hubertuksen hirvenpää, jonka sarvien välissä on ristiinnaulitun Kristuksen kuva.



Militärgeschihtliches Forschungsamt (Graf von Matushka) vastasi v 1966 hirvenpäätunnuksen alkuperää tiedusteltaessa, että tunnus on Saksan sotavoimissa tullut käyttöön melko myöhään eli 1800-luvulla ja liittyy se nimenomaan jääkärijoukkoihin. Kysymyksessä ei tällöin luonnollisestikaan ole suomalaisen hirven pää, vaan saksanhirvenpää sellaisenaan tai kallon muodossa. Hirvenpää ”Reitende Feldjägerkorps”n patruunalaukun olkavyön koristeena v 1903 (piirros 1) ja vuodesta 1895 alkaen nk. ”Kaiserabzeihen”’n muodossa palkintohihamerkkinä, jollaisia jaettiin jääkärijoukoille. Hirvenkallokuvion yhteydessä risti ja kruunu (piirros 2).

HRR:n hirvenpään leuan takana kulkeva nauha on deviisinauha (ranskaa, kilpinauha), jossa ei ole tekstiä, mutta eräitä koristekuvioita. Tällaiset nauhat liittyvät usein vaakunoihin ja erilaisiin symbolikuvioihin. HRR:n lipun suunnittelija Carolus Lindberg tunsi varmasti tämän hirvenpäätunnuksen alkuperän ja muunsi vain saksanhirven pään suomalaisen hirven pääksi (kalloksi) ja liitti siihen (taiteellisen tasapainonkin vuoksi) tuon leuan takana kulkevan deviisinauhan (piirros 3) Nauhan koristelu näkyy selvästi lipussa, mutta ei luonnollisestikaan metallisessa olkainmerkissä. Varsinkin nuo hirven ”suussa” oleva nauha on askarruttanut merkin symboliikkaa tutkivien mieliä, vaikka asia loppujen lopuksi lienee sangen yksinkertainen. On esitetty mm. käsityksiä, joiden mukaan hirvi kuvaisi nopeutta ja nauha viestiä.

Albrecht Dürer, syntynyt Nürnbergissä, eli vuosina 1471-1528
Carolus Lindberg, syntynyt Helsingissä, eli 5.11.1889 – 10.51955

Lähteet:
Olle Harjapää, Hämeen ratsumiesten perinteiden kirja 1.8.1963
Kari K. Laurla 2002, Hämeen Rykmentti – Sotilasheraldiikka – liput, merkit ja tunnukset

 
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

Jäsenyys

Hallitus ja sen tehtävät

5 §

Killan toimintaa johtaa vuosikokouksen valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljästä yhdeksään (4-9) muuta jäsentä.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja tarpeelliset toimikunnat ja työryhmät sekä hallituksesta taikka sen ulkopuolelta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Puheenjohtaja valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Muut hallituksen jäsenet valitaan vuodeksi (1) kerrallaan.

6 §

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallitus voi kokoontua myös kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä vaatii kokouksen koolle kutsumista käsittelemään näiden kirjallisesti ilmoittamaa asiaa. Tällöin hallituksen on kokoonnuttava kolmekymmenen (30) vuorokauden kuluessa vaatimuksen vastaanottamisesta.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien vähintään puolet hallituksen jäsenistä on paikalla.

Hallitus päättää asioista yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Puheenjohtajan kanta ratkaisee, jos äänet menevät tasan, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee.

7 §

Hallituksen tehtävänä on

1. johtaa kiltaa sen tavoitteiden mukaisesti;
2. edustaa kiltaa, tehdä killan puolesta sitoumuksia valtuuksiensa rajoissa sekä esiintyä killan nimissä kantajana ja vastaajana;
3. kutsua kilta kokouksiin ja valmistella niiden asiat;
4. panna toimeen killan kokousten tekemät päätökset;
5. vastata killan rahavarojen ja muun omaisuuden tarkoituksenmukaisesta hoitamisesta;
6. päättää killan jäsenyydestä siten kuin 3. ja 4. pykälissä on määrätty sekä pitää killan jäsenluetteloa;
7. laatia killan toiminta- ja tilikertomukset vuosikokousta varten;
8. laatia ehdotukset killan toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi valtuuskunnan kanta huomioon ottaen;
9. huolehtia muistakin killan toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.

10 §

Kutsun killan vuosi- ja ylimääräiseen kokoukseen toimittaa hallitus sähköisesti niille jäsenille, joiden osoite on tiedossa vähintään kaksi (2) ja enintään neljä (4) viikkoa ennen kokouspäivää. Eskadroonien päälliköt ovat velvollisia tiedottamaan kokouksista jäsenistölleen.

Kokoukseen voidaan osallistua myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana jos hallitus niin päättää ja asia mainitaan kokouskutsussa.

Killan tilit ja nimen kirjoittaminen

11 §

Killan tilikausi on kalenterivuosi. Killan tilit ja muut hallintoa koskevat asiakirjat on viimeistään kolmekymmentä (30) vuorokautta ennen vuosikokousta esitettävä toiminnantarkastajalle, jonka on annettava tarkastuskertomuksensa hallitukselle viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen vuosikokousta.

12 §

Killan nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka sihteeri yksin.

Sääntöjen muuttaminen ja killan purkaminen

13 §

Ehdotukset, jotka tarkoittavat näiden sääntöjen muuttamista, hyväksytään, jos vähintään ¾ killan kokouksessa annetuista äänistä on niiden kannalla. Sääntöjen muuttamisehdotuksesta on kokouskutsussa mainittava.

14 §

Ehdotukset, jotka tarkoittavat killan purkamista, hyväksytään, jos vähintään ¾ killan kokouksessa annetuista äänistä on purkamisen kannalta. Killan purkamisehdotuksesta on kokouskutsussa mainittava.

15 §

Jos kilta purkautuu tai lakkautetaan luovutetaan sen omaisuus viimeisen yleisen kokouksen päättämälle maanpuolustusta ja ratsuväen perinteitä edistävälle yhteisölle

17 §

Aikaisempien sääntöjen mukaiset jäsenoikeudet säilyvät.

Lataa tästä Ratsumieskilta ry:n säännöt >

Kuva: SA-Kuva

Hämeen Ratsurykmentin päiväkäsky n:ro 18 Elokuun 3. päivänä 1944

Hämeen Ratsumiehet, Aseveljet

Käännyn tänään viimeisen kerran komentajanne ominaisuudessa (puoleenne). Minulla ei ole tilaisuutta tällä kertaa puhua Teille asioita suoraan silmästä silmään, kuten monesti ennen näiden kolmen raskaan, mutta rykmentillemme voitokkaan sotavuoden aikana olen tehnyt. Siitä syystä teen sen päiväkäskyssä, jonka toivon saatettavan teidän kaikkien tietoon.

Minulle on ilmoitettu, että kenraalimajuri Raappana ei ole ollut tyytyväinen toimintaani ajalla 27.7.-3.8.44, jona aikana rykmenttimme on ollut hänelle alistettuna. Hän on ottanut minulta päällikkyyden tänä päivänä, jonka tiedän tulevaisuudessa luettavan rykmenttimme kunniapäiväksi – yhdeksi lukuisten joukossa, ja arvostellut minut niitten sotilaiden joukkoon, jotka jostain syystä tai toisesta eivät ole täyttäneet sotilaallista velvollisuuttaan. Hänen moitteensa eivät missään suhteessa kohdistu teihin.

Te tunnette minut siksi hyvin ja minä Teidät, ettei meidän tarvitse toisillemme selvittää, minkälaisia tunteita kaikki tämä niin Teissä kuin minussa herättää. Tekisitte kuitenkin väärin, jos antaisitte sen vähäisemmässäkin määrin vaikuttaa itseenne ja tapaanne täyttää sotilaalliset velvollisuutenne näinä Isänmaamme kohtalon hetkinä.

Säilyttäkää uljas, lannistumaton ratsumieshenkenne, jonka yhtenä kantajana parhaani mukaan minäkin olen yrittänyt olla. Taistelkaa vastedeskin yhtä urhoollisesti ja taitavasti ja säilyttäkää kuri yhtä järkähtämättömästi Isänmaamme hyödyksi ja rykmenttimme kunniaksi, kuten olette tehneet minun komennossani. Seuratkaa uutta rykmentinkomentajaanne yhtä uskollisesti kuin olette seuranneet minua ja minä olen Teille kiitollinen ja Teistä ylpeä kuolemaani saakka.

Hämeen Ratsurykmentin Herrat Upseerit, Aliupseerit ja Miehet
Minä tunnen teidän arvonne ja tekonne Isänmaan palveluksessa paremmin kuin kukaan muu. Minä kiitän Teitä sydämeni pohjasta ja pyydän Teiltä kanssani kiitoksella muistamaan niitä aseveljiämme, joihin eivät maalliset kiitokset enää uletu.
Jumala olkoon kanssanne pojat.

HRR:n komentaja
Eversti G. Ehrnrooth

Ratsumieskillan lipun kuvaus
Ratsumieskillan Lippu on keltainen (aselajin väri), samoin tupsut ja reunahapsut. Keskellä kummallakin puolella Jääkärikunniamerkki, jonka numero ”27” on Jääkäriliitto ry:n suostumuksella vaihdettu HRR:n hirvenkallotunnukseen. Risti musta, seppele vihreä, kallo hopeanharmaa ja leuan takana kulkeva deviisinauha tummanpunainen (HRR:n väri). Kuvio viittaa jääkäriperinteisiin (KRjR). Lipun kärjen kaulaan ovat Karjalan Ratsujääkärirykmentin perustajajääkärit solmineet jääkärivihreän ja puna-mustan nauhan. Lippu on kiinnitetty Ratsujääkäriosasto/JP 27:n peitseen. Lipun on piirtänyt Olle Harjapää ja se naulattiin 9.9.1972 ja sen on valmistanut Käsityön ystävät Helsingissä.

Lipun tuonti killan vuosikokoukseen
Killan alkuperäisen pysyväismääräyksen mukaisesti lippu tuodaan killan vuosikokoukseen ratsain laukaten lipunkantajan ollessa pukeutuneena M/36 pukuun punaisine housuineen. Käytännön syistä tästä hienosta yksityiskohdasta on luovuttu.

Lippu Symbolina
Symboli on asia, joka edustaa jotakin toista asiaa siten, että niiden välillä on vain sopimuksenvarainen yhteys. Esimerkiksi lippu voi edustaa tiettyä joukkoa.
Sana tulee kreikan kielen sanasta symbolon (sopimus, tunnus; sanaosat syn adverbi: yhteen ja ballein verbi: heittää, liittää) tai sen latinankielisesta vastineesta symbolum. Mainittuja sanoja vastaa suomen kielessä lähinnä vertauskuva ja tunnusmerkki.

Joukko-osastotunnus Hubertus

Tutustu joukko-osastotunnukseen täällä>

Kuva: Taistelijan talo Hattuvaarassa

Kuva: HRR:n muistomerkki Hattuvaarassa

Ilomantsin taistelujen muistopäiviä vietetään heinä-elokuun vaihteessa Hattuvaarassa Taistelijan talolla. Paikalle saavutaan perjantai-iltana ja kotimatka alkaa sunnuntaina lounaan jälkeen. Ohjelmassa on yleensä tutustumista lähialueiden taistelupaikkoihin, ratsumiesten historiasta kertova luento ja Ratsumiesiltamat. Sunnuntain aloittaa lipunnosto, jonka jälkeen käymme Hämeen Ratsurykmentin muistomerkeillä lakemassa kukkalaitteet asianmukaisin menoin pukeutuneina perinneasuihin.

Ilomantsin taistelu
Ilomantsin taistelu oli Neuvostoliiton viimeinen suuri hyökkäys Suomea vastaan jatkosodassa 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944. Ennen Ilomantsin taistelua puna-armeijan suurhyökkäykset oli jo pysäytetty Talin–Ihantalan, Viipurinlahden, Äyräpään–Vuosalmen ja U-aseman Nietjärven taisteluissa. Neuvostoliiton puna-armeija teki viimeisen suurhyökkäyksen Ilomantsin suunnassa heinä-elokuun vaihteessa vuonna 1944 alun alkaen kahden divisioonan (176. ja 289. D) voimin. Puna-armeija yritti vallata Ilomantsin tärkeän tienristeyksen ja edetä sieltä aiemman hyökkäyksen pysäyttäneen Suomen VI armeijakunnan selustaan.

Taistelun kulku
Jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari, Erkki Raappanan johtamat tilapäisjoukot – viivytystaisteluissa kulunut ja väsynyt 21. prikaati ja Karjalankannakselta apuun siirretty levännyt ja täydennetty Ratsuväkiprikaati (jonka muodostivat HRR ja URR) sekä kaksi pataljoonaa käsittänyt Osasto Partinen kävivät rohkeaan kaksinkertaiseen kaksipuoliseen saarrostukseen perustuvaan vastahyökkäykseen tehden ensin molemmista divisioonista omat mottinsa Leppävaaran–Lutikkavaaran ja Vellivaaran–Lehmivaaran alueille ja pilkkoen sekä tuhoten sitten näitä divisioonia. Tämä Ilomantsin taistelu käytiin noin 40 kilometriä leveällä ja noin 30 kilometriä syvällä alueella.

Ehrnroothin päiväkäsky >

Suomalaisen ratsuväen perinnepäivää vietetään syyskuun 7. päivänä Breitenfeldin taistelun muistoksi.

Breitenfeldin taistelu 1631

Kolmikymmenvuotinen sota oli alkanut vuonna 1618, ja vuoteen 1630 mennessä katoliset olivat voittaneet luterilaisia siihen saakka tukeneen Tanskan pakottaen sen solmimaan rauhan toukokuussa 1629. Kustaa II Aadolf oli noussut maihin Pommerissa kesällä 1630 tavoitteenaan lyödä katoliset. Edetessään etelään Kustaa II Adolf kohtasi ensi kertaa Tillyn johtaman katolisten pääarmeijan syyskuun seitsemäntenä päivänä 1631.

Molemmat sotajoukot iskivät yhteen suurella tasangolla lähellä Breitenfeldin kylää, Leipzigin kaupungin pohjoispuolella.

Kummassakin sotajoukossa oli arviolta 33 000 miestä. Katolilaisten joukossa oli väkeä 20 eri kansasta, karaistuja, saaliinhimoisia sotilaita, ylpeitä voitoistaan ja varmoja siitä, että ajaisivat nuo uskaliaat pohjolan miehet takaisin heidän lumimaahansa. Ruotsin kuninkaan sotajoukossa oli ruotsalaisia, suomalaisia, skotlantilaisia, 11 000 saksilaista ja muita saksalaisia joukkoja.
Silloin oli tapana asettaa sotajoukko kahdeksi siiveksi eli sivustaksi molemmin puolin keskirintamaa, ja oikeanpuolinen sivusta ratkaisi tavallisesti taistelun. Sen vuoksi asetettiin aina urhoollisimmat siihen, ja nyt seisoi äärimmäisinä oikealla sivustalla 700 suomalaista ratsumiestä Torsten Stålhandsken johdossa.

Joukkojen alkuryhmitys ja tilanne vastahyökkäysvaiheessa.
(Kartta teoksesta Suomen sotaväki, WSOY 1938)

Näiden väliin oli kuningas asettanut tarkk’ampujia jalkaväestä. Suomalaiset ratsastivat pienillä, mitättömän näköisillä hevosilla, joita saksalaiset halveksien nimittivät kuormahevosiksi; mutta nämä hevoset olivat hyvin kestäviä eivätkä väsyneet niin pian kuin saksalaisten ratsut. Ruotsin jalkaväessä taisteli 380 karjalaistakin.

Kun sotajoukko oli järjestetty, ratsasti kuningas rintaman eteen, otti hatun päästänsä, laski miekkansa kärjen maahan ja rukoili korkealla äänellä: ”Kaikkivaltias Jumala, jonka kädessä on voitto ja tappio, käännä laupiaat kasvosi meidän, sinun palvelijaisi, puoleen! Kaukaisista maista ja rauhallisista asunnoista olemme tulleet tänne sotimaan vapauden, totuuden, sinun evankeliumisi puolesta. Suo meille voitto pyhän nimesi tähden! Amen”.

Puolenpäivän aikaan tykit alkoivat paukkua. Laaja kenttä peittyi savuun. Katolilaisten joukossa oli silloin urhoollinen sankari, nimeltä Pappenheim. Hän asettui 3 000 ratsastajan johtajaksi, jotka kaikki olivat kiireestä kantapäähän rautaan puetut ja ratsastivat suurilla, väkevillä hevosilla. Tällä ylivoimalia hän hyökkäsi kuin rajumyrsky suomalaisten kimppuun. Nämä ottivat hänet vastaan piikeillä ja tarkk’ampujain murhaavalla tulella. Rautapukuiset miehet säpsähtivät ja kääntyivät takaisin. Pappenheim kokosi ne jälleen ja teki uuden hyökkäyksen sivulta päin.

Kohta kuningas käski rivien kääntyä oikealle, niin että ne taas seisoivat rinta vihollista vastaan. Seitsemän kertaa Pappenheim hyökkäsi, seitsemän kertaa hänet torjuttiin takaisin.

Tällä välin Tilly oli ensin rynnännyt Ruotsin armeijan keskustaa ja sitten saksilaisia vastaan. Saksilaiset olivat asetetut erilleen, he eivät voineet kestää rajua hyökkäystä, heidän rivinsä murtuivat, he pakenivat ruhtinaansa kanssa ja Tilly lähetti voitonsanoman keisarille. Nyt hän komensi voittoihin tottuneen jalkaväkensä hyökkäämään ruotsalaisten vasemman siiven kimppuun. Sivustaa johti taitava suomalainen sotapäällikkö Kustaa Horn. Hän ja hänen väkensä puolustautuivat sankarillisesti, kunnes kuningas lähetti apua. Ja näin taisteli Euroopan kaksi parhainta ja harjaantuneinta sotajoukkoa kauan ja mitä raivokkaimmin toisiansa vastaan kummankaan väistymättä.

Silloin kuningas huomasi, että Tillyn tykit olivat kukkulalle jätetyt riittävää suojelusta vaille. Hän käski osaston oikeata siipeä ryntäämään kukkulalle, ja taas olivat suomalaiset ratsumiehet etunenässä. Tillyn tykit vallattiin ja käännettiin hänen omaa väkeänsä vastaan. Äkkiarvaamatta ja hirmuisesti kuulat tuhosivat katolilaisten tiheitä rivejä. Nämä eivät voineet kauan kestää, ne kaatuivat tai hajaantuivat hurjaan pakoon.
Voitollinen, mutta uupunut Ruotsin armeija järjestettiin illan pimeässä taas taisteluasentoon; vielä ei oltu voitosta varmat. Vasta kun aamuaurinko valaisi veristä sotakenttää, nähtiin, että tähän asti voittamaton Tillyn armeija, joka niin monta vuotta oli ollut Saksan kauhuna, oli voitettu ja melkein hävitetty. Yhdeksäntuhatta haavoitettua ja kuollutta peitti sotakenttää. Niiden joukossa oli 2 000 saksilaista sekä 700 suomalaista, ruotsalaista ja skotlantilaista, loput katolilaisia. Kuningas ratsasti ruudinsavusta mustuneiden rivien eteen ja kiitti kaikkia.

Breitenfeldin nimeä eivät tulevat sukupolvet koskaan unohda. Suomalaiset ratsujoukot olivat suorittaneet ensiesiintymisensä suurella sotanäyttämöllä.